Kuntapalvelujen ostaminen yksityisiltä yrityksiltä

Tämä teksti on lähetetty Aamulehteen 26.9.2012

Tamperelaisten palveluja hoidetaan monituottajamallilla, ja hyvä niin. Yksityisiltä ostettavat palvelut voivat tuoda vaihtoehdon mikäli kunta itse ei pysty jotakin palvelua tuottamaan. Huolestuttavaa on kuitenkin se, että noin puolet kunnista ja kuntayhtymistä on suunnitellut joidenkin yksityisiltä ostettujen palveluiden palauttamista takaisin kunnalle, ja neljäsosa on tehnyt jo niin, myös Tampere (AL 24.9.). Tällaiset uutiset voidaan nähdä monenlaisessa valossa: ne kertovat siitä, että kunnissa  palvelujen seuranta toimii ja epäkohtiin puututaan ripeästi, toisaalta ne viittaavat siihen, että alkuperäiset tuottajasopimukset on laadittu liian kevyesti ja  lyhyen aikavälin hyötyä ajatellen.  Ne myös korostavat julkisten palveluiden tärkeyttä: yritykset toimivat markkinavoimien ehdoilla, ja erilaiset strategiamuutokset, omistajanvaihdokset, keinottelu ja taloudelliset ongelmat saattavat johtaa tilanteeseen, jossa palvelun osto tietyistä yrityksistä ei ole enää tarkoituksenmukaista. Kunnalla täytyy olla valmius hoitaa asiat itse joutumatta markkinavoimien riepoteltavaksi.

Näiden epäonnistuneiden ulkoistamistapausten syyt täytyy selvittää, sillä palvelun pompottelu eri tuottajien välillä luo epävarmuutta palvelua tarvitseville, yritysten ja kunnan työntekijöille, kilpaileville yrityksille ja kuntien hankintavastaaville. Näistä tapauksista voidaan myös oppia. Onko syynä hankinta- tai sopimusosaamisen puute, joka koulutuksella voidaan korjata? Vai ovatko yritykset mittavan sopimuksen kunnan kanssa saatuaan heittäytyneet lepäämään laakereillaan, nostaneet seuraavan kauden hintoja ja unohtaneet palvelun kehittämisen? Tällöin palveluntarjoajien ennakoiva analysointi - eräänlainen due diligence - voi estää epäonnistuneet valinnat.

Palveluiden ostamisessa  olennaista tulisi olla paitsi hinta myös palvelun laatu ja vaikuttavuus eli se, miten hyvin se täyttää asiakkaiden tarpeet. Lisäksi ulkoistamisessa pitää pyrkiä luomaan pitkäaikaisia kumppanuuksia mieluiten paikallisten yritysten kanssa, jotka työllistävät oman kunnan asukkaita ja maksavat veronsa sinne. Palveluntarjoajien täytyy puolestaan sitoutua asiakkaiden kuuntelemiseen ja toimintatapojen kehittämiseen asiakastoiveiden pohjalta.

Tampereen tunnelihanke ja muut suuret investoinnit

 Lähetetty Aamulehteen 18.9.2012

Tampereen Rantaväylän tiesuunnitelmaa alettiin laatia tunneliratkaisun pohjalta vuonna 2008, jolloin kaupungin taloudellinen tilanne oli vahva, velkaa vain 937 €/asukas ja vuosikate ylitti reilusti poistojen määrän. Tämä vuosikate kuvaa tulorahoituksen riittävyyttä investointeihin, sijoituksiin sekä lainojen lyhennyksiin. Kun vuosikate on vähintään siitä vähennettävien poistojen suuruinen, voidaan tulorahoitusta pitää riittävänä.

Elämme nyt vuotta 2012. Neljän viimeisen vuoden aikana kaupungin tulos on ollut negatiivinen joka vuosi, lukuun ottamatta vuotta 2010, jolloin sekä tuloveroa että kiinteistöveroa korotettiin. Velkaa on kertynyt jo noin 1800 €/asukas, ja vuosikatteen/poistojen suhde on ollut negatiivinen vuosina 2009, 2011 ja tulee olemaan sitä myös vuonna 2012. Yritysten ja muiden yhteisöjen maksamien verojen määrä on laskenut voimakkaasti, työttömyysaste oli heinäkuussa Pirkanmaan korkein 14,2 %, ja ensi vuoden budjetissa aiotaan menoja pienentää palvelukuluja supistamalla.

Tällaisessa taloudellisessa tilanteessa Rantaväylän kaltaiset suuret investoinnit on pyrittävä siirtämään vähintään muutamalla vuodella eteenpäin, mikäli jo allekirjoitetut sopimukset suinkin sen sallivat. Näihin varatut rahat on käytettävä yritystoiminnan elvyttämiseen, palvelujen tason säilyttämiseen ja eri kaupunginosien kehittämiseen tähtääviin rakennushankkeisiin, esimerkiksi Koilliskeskuksen kirjastotaloon ja liikuntatiloihin.

Ikäihmisten kauppamaksu ei ole oikea ratkaisu

Julkaistu Aamulehdessä 12.9.2012

Tampereen kaupungin päätös periä neljän euron maksu ikäihmisille ja muille toimintarajoitteisille tarjotusta kauppapalveluista tuntuu omituiselta yhteiskunnassa, jossa poliitikot yhteen ääneen hehkuttavat haluaan vähentää laitoshoitopaikkojen määrää. Kaupassakäynnin ja muiden kotipalvelujen kunnollinen saatavuus on elinehto sille, että ihmiset voivat asua kotonaan mahdollisimman pitkään eivätkä joudu laitoksiin. Mikäli Tampere kuitenkin ottaa tällaisen maksun käyttöön, tuoreiden ja sitä kautta terveellisten elintarvikkeiden saanti esimerkiksi kaksi kertaa viikossa tulee jatkossa maksamaan yli 400 euroa vuodessa. Monella vanhuksella, mukaan lukien oma 87-vuotias äitini, ruokahalu on heikentynyt, ja kauppalasku jää usein alle 15 euroon. Neljän euron lisämaksu tällaiseen olisi kohtuuton. Sopiikin kysyä, kuinka monella eläkeläisellä on varaa tällaiseen?

Kaupunki perustelee päätöstään sillä, että kauppapalvelua on käytetty väärin. Kun kaupungin oma instanssi valvoo sitä, kenen kauppa-asioita hoidetaan, ei luulisi olevan ylitsepääsemätöntä erottaa väärinkäyttäjät oikeiden asiakkaiden joukosta esimerkiksi pyytämällä näyttämään lääkärintodistus liikuntakyvyn heikentymisestä tai dementiasta. Ei ole oikein rangaista palvelua oikeasti tarvitsevia ihmisiä joidenkin väärinkäytösten vuoksi. Tällaiset päätökset saattavat tuoda kaupungille lyhyen tähtäimen säästöjä, mutta kostautuvat kyllä ennen pitkää.

Kaukaniemen kartanoalue säilytettävä!

Tähän tekstiin perustuva mielipidekirjoitukseni julkaistiin Aamulehdessä 7.7.2012, ja pidin tämän puheena Tampereen Vihreiden Naisten "Nainen puhuu kellon ympäri" -tapahtumassa Keskustorilla 9.8.2012

Kaukajärven rannalla sijaitsee luonnonkaunis Kaukaniemen alue, jolla on sekä kulttuurihistoriallista että luonnonsuojelullista arvoa. Alueella on aikanaan sijainnut arkkitehti Viivi Lönnin suunnittelema, jugend-tyyppinen kartano (1906), jonka historia kuvastaa koko Suomen historiaa. Vuonna 1918 kartano toimi Punaisen Ristin sairaalana, talvisodassa siellä sijaitsi Ilmatieteellinen keskuslaitos, jatkosodan aikana sinne majoitettiin sotilaita ja kymmenittäin hevosia, ja sodan jälkeen evakoita.  Kartano myytiin Tampereen kaupungille 1950-luvun alussa, ja kaupunki vuokrasi maat Saarioiselle taimistoa varten, jonka seurauksena niemellä on rikas kulttuuriperäinen kasvillisuus. Kartano pääsi valitettavasi hoidon puutteessa rapistumaan ja kaupungin yllättävällä päätöksellä purettiin vuonna 1974.

Kartanon  alueella löytyy erikoisia puulajeja, joista jotkut yksilöt ovat valtakunnallisestikin suurimpia, mm. banksinmänty, kontortamänty, palsamiphta, saarni, hopeakuusi, tuoksupoppeli, kynäjalava. Hyönteisistä mainittakoon niinijäärä,  lehmuksenoksajäärä ja harvinainen tuominopsasiipi, sienistä erittäin uhanalainen kuoppajänönkorva.  Kaukaniemessä on myös villiintyneitä hedelmäpuita, marjapensaita, istutuksia, polkuja ja sammaloituneita kivijalkoja, ja aivan oma, tenhoava tunnelmansa. Alue on luonnonsuojelullisesti tärkeä, ja se on mainittu kaupungin luonnonsuojeluohjelmassa. Kaukaniemen luonnonvarainen kasvilajisto käsittää 262 lajia sekä viljelyjäänteitä ja -karkulaisia 106 lajia. Lisäksi Kaukaniemen alue on tärkeä koillisen Tampereen asukkaille, siellä ulkoillaan, pestään matot, hoidetaan viljelypalstaa, uidaan ja sukelletaan, ja sinne tekevät koululaiset luonto- sekä hiihtoretkiään.

Tampereen kaupunki on ottanut Kaukaniemen alueen yhdeksi täydennysrakentamisen kohteekseen, ja suunnittelee kaavoittavansa alueelle noin 50 pientaloa, yhteensä 15 000 asumisneliötä.  Kaukaniemen rakennussuunnitelmat  ja niihin liittyvien luontoarvot  toi esiin Aamulehti ja Vehmaisten omakotiyhdistys (AL 4.7.2012). Nämä suunnitelmat perustuvat sekä kaupungin tarpeeseen saada kymmeniätuhansia uusia asuntoja vuoteen 2030 mennessä että Yhdyskuntarakenteen eheyttäminen Tampereella (EHYT) projektiin, jossa pyritään löytämään asuntorakentamiseen soveltuvia alueita olevaa kaupunkirakennetta täydentäen ja jatkaen. Työn on tarkoitus parantaa asuin- ja elinympäristöä luomalla edellytyksiä palvelujen säilymiselle ja kehittymiselle sekä mm. luonnonalueiden ja –varojen säästämiselle.

On vaikea hahmottaa, miten Kaukaniemen rakentaminen täyteen pientaloja parantaisi alueen edellytyksiä - se pikemminkin lisäisi liikennettä jo ennestään tukkoisella ja kapealla Kangasalantiellä, kuormittaisi lähistön kouluja ja päiväkoteja ja veisi koko kaupungilta tärkeän virkistys-, luonto- ja kulttuurikohteen.
Merkillepantavaa on, että Kaukajärven rannoille aiemmin rakennetut pientalot ovat olleet neliöhinnoiltaan sellaisia, että niistä on päässyt nauttimaan vain suurituloisin kansanosa, ei tavallinen kaupunkilainen. Näin ollen niistä saatava hyöty on kilahtanut tonttimaksujen myötä kaupungin kassaan, ja kalliiden hintojen myötä rakennuttajille. Tässä yhteydessä on mainittava, että rakennetut talot ovat arkkitehtuurisesti moderneja linnunpönttöjä, jotka eivät istu vehreään maisemaan.

Rakentamisen sijasta Kaukaniemen aluetta tulee suojella ja kehittää yleiseen virkistyskäyttöön. Alueelle voisi esimerkiksi pystyttää luontotauluja, joissa kuvataan tarkemmin sieltä löytyviä lukuisia kasvi- ja hyönteislajeja. Lisäksi kartanon eri rakennusten kivijalat voisi kuopsuttaa paremmin esiin ja laittaa näkyville kuvia rakennuksista sekä alueen kartan, josta selviäisi mitä minkäkin kivijalan päällä on aikoinaan toimitettu. Ja rantaan laituri, josta voisi ihailla upeaa Kaukajärven maisemaa. Ja olisiko soutuveneen järjestäminen kaupunkilaisten iloksi ihan mahdoton ajatus toteuttaa?

Kaupunki kasvaa, ja hyvä niin. Toivottavasti asuinrakentamisessa kuitenkin ensisijaisesti hyödynnetään pusikot, pellot ja vanhat teollisuusalueet, ja jätetään rannat kuntalaisten iloksi.

Kaikkien eläkkeet hoidetaan yhdessä!

Julkaistu Aamulehdessä 25.3.2012

Risto Rautkosken ja Esko A.Revon kirjoitukset Aamulehdessä (AL 10.3. ja 18.3.) ovat herättäneet mielenkiintoista keskustelua siitä, kenen pitäisi maksaa yleensä pidempään elävien naisten eläkemaksut. Rautkosken mukaan miesten maksamista eläkemaksuista suuri osa hyödyttää naisia, koska naisten elinaikaodote on noin kahdeksan vuotta pidempi. Näin heille jää enemmän aikaa kuluttaa yhteiskunnan eläkevaroja. Siksi Rautkoski esittää kysymyksen, pitäisikö naisten eläkeikää nostaa tai heidän maksamiaan eläkemaksuja korottaa.

Esko A. Repo puolestaan tuo kirjoituksessaan esille myös sen, että pidempään elävä puoliso - yleensä nainen - saa oman eläkkeensä lisäksi käyttöönsä myös lesken eläkkeen. Koska edellä mainitut kirjoitukset ovat kovin mustavalkoisia, on syytä tuoda esille myös erilaista faktaa.

Miesten elinaikaodotteen pieneneminen alkaa jo hyvissä ajoin eläkeikää, 20-29 vuoden iässä, jolloin miesten kuolleisuus on yli kolminkertainen naisiin verrattuna. Myös ikävälillä 30-75 miesten kuolleisuus on vähintään kaksinkertainen johtuen tapaturmista, välivaltatapauksista, sepelvaltimotaudista, keuhkosyövästä ja alkoholiin liittyvien tautien ja alkoholimyrkytyksen aiheuttamasta kuolleisuudesta. Näin ollen näiden työikäisten miesten ennenaikainen poistuminen vähentää kyllä miesten tarvitseman eläkkeen tarvetta, mutta samalla myös miesten maksamien eläkemaksujen määrää.

Entä sitten Suomen alueelliset erot? Pitäisikö eläkejärjestelmässä ottaa huomioon se, että Pohjanmaan rannikkokunnissa ja Ahvenanmaalla miehet elävät jopa neljä vuotta ja naiset 2-3 vuotta pidempään kuin Kymenlaaksossa, Pohjois-Karjalassa, Kainuussa tai Lapissa? Ehkä Pohjanmaalla asuvien eläkeikää tulisi nostaa tai heidän eläkemaksujaan korottaa? Samaa mallia käyttäen ihmisiä voitaisiin luokitella myös ylipainoisiin, diabeetikkoihin ynnä muihin ryhmiin, joiden eläkemaksuja pitäisi pienentää, tulevathan he tilastojen mukaan poistumaan keskuudestamme ennen muita.

Noin kolme neljäsosaa omaishoitajista on naisia - puolisoita, jotka käyttävät eläkevuotensa hoitaen sairaita miehiään kotona tarjoten heille arvokkaan vanhuuden. Samalla he säästävät yhteiskunnan varoja vähintään oman eläkkeensä verran. Kun näiden naisten kunto lopulta pettää, omaishoitajan puuttuessa heidän kohtalonaan on laitospaikka, jonka kustannuksiin hupenee se kadehdittu eläke. Lisäksi Kelan leskeneläkettä maksetaan vain 65 ikävuoteen asti, joten väitteet sen elintasoa nostavasta vaikutuksesta pitkinä eläkevuosina ovat pelkästään provosoivia.

Rautkoski ja Repo tekevät eläkeasioista tasa-arvokysymyksen, joka osoittaa feministien halua vaatia lisää etuisuuksia naisille. Itse näen vanhuuteen liittyvät asiat ihmisen humaanisuuden mittarina, jolla osoitamme miten pidämme toisistamme huolta.

Eläkeongelma ja vanhusten hoidon järjestäminen koskevat kaikkia. Hyvinvointiyhteiskuntaan kuuluu, että ongelmat hoidetaan yhteisesti, jokainen ihminen huomioon ottaen. Mikään väestönosa ei tässä asiassa voi vedota siihen, että se, miten toinen väestönosa tulee pärjäämään, ei oikeastaan heidän maksettavakseen kuulu.

Menkää puhumaan ja tekemään tuttavuutta!

Lähetetty  Aamulehteen 25.7.2011, ei julkaistu
 

Aamulehdessä 23.7. julkaistu Markus Määttäsen artikkeli seksin ja tyttöystävän puutteesta joukkomurhan aiheuttavana tekijänä on herättänyt kiivasta keskustelua netissä – eikä syyttä. Määttäsen mukaan: ”Ratkaisevin puute, joka kullakin kolmella joukkomurhaajalla lyhyessään elämässään on ollut, on naisen puute. Yksikin todellinen tyttöystävä olisi ihan vain olemalla voinut estää Auvisen, Saaren tai nyt Breivikin teot. Nuorilla miehillä olisi silloin ollut yksinkertaisesti parempaa tekemistä kuin murhafantasioiden toteuttaminen.”
 

Ihmetyttää, miten Määttänen onnistuu laittamaan miesten julmat teot pelkästään naisten syyksi. Kenelläkään edellä mainituista surmaajista ei kerrota olevan suhteita myöskään tarhassa löydettyihin ystäviin, lapsuusajan futisjunnuihin, entisiin inttikavereihin tai opiskelijatovereihin, joiden kanssa tuli vietettyä iloisia ja kosteita iltoja. Miksi nämä miespuoliset henkilöt puuttuvat heidän elämästään, ovatko he kenties olleetkin urheilujoukkueen ylimielisiä kingejä, koulun pihalla tönijöitä, armeijassa simputtajia, opinnoissa paremmin eteneviä besserwissereitä? Surmaajien elämänkerrasta ei löydy myöskään mainintaa elämäniloisista sisaruksista, serkuista, mummoista, vaareista, tädistä, sedistä, naapureista tai ymmärtävästä opettajasta. Missä he kaikki olivat monien vuosien ajan?
 

Määttänen esittää vetoomuksen kaikille nuorille naisille: ”Menkää puhumaan ja tekemään tuttavuutta ujojen, syrjään vetäytyvien hiljaisten nuorten miesten kanssa.” Valitettavasti nuorten naisten antama apu tulee yksinäisen lapsuuden kokeneille miehille usein liian myöhään, ja saattaa johtaa riippuvuuteen, pahimmassa tapauksessa jopa väkivaltaan naista kohtaan. Siksi Määttäsen vetoomuksen tulisi kuulua: "Menkää puhumaan ja tekemään tuttavuutta ujojen, syrjään vetäytyvien poikien kanssa", ja se olisi osoitettava paitsi nuorille naisille myös lapsille, vanhemmille, nuorille miehille,  sukulaisille, naapureille, tuttaville, koulun henkilökunnalle ja muille.   Yhteinen välittäminen on jokaisen asia.

Työttömästä yrittäjäksi - mission impossible?

Suomessa oli tämän vuoden kesäkuussa noin 223 000 työtöntä työnhakijaa (Työvoimatutkimus 2012, kesäkuu, Tilastokeskus 24.7.), eli noin 7,9 % prosenttia työikäisestä väestöstä on työttömänä. Nykyään puhutaan paljon nuorten työttömyydestä, sillä miltei 18 % 15-24 vuotiaista ei ole löytänyt töitä. Tämä ilmiö on erittäin huolestuttava, ja ansaitsisi oman puheenvuoronsa, mutta tässä puheessa aion kuitenkin  keskittyä keski-ikäisten työttömyyteen, heitäkin on jo 72 000 (45-64 v). .Konkurssien ja saneerauksien vuoksi työttömiksi eivät enää joudu pelkästään määräaikaiset sijaiset, vastavalmistuneet tai muut, joilla puuttuu kokemusta tai koulutusta – nyt irtisanotaan myös pitkän linjan konkareita, joilla on vuosien ammattitaito, tiedot ja kokemus. Tähän väestönosaan mahtuu runsaasti myös ihmisiä, jotka kykenisivät ja haluaisivat omilla taidoillaan työllistää itsensä esimerkiksi perustamalla toiminimen tai muun pienyrityksen, mutta nykyisessä kaksijakoisessa ”olet joko yrittäjä ja herra tai työntekijä” Suomessa tämä ei kannata. Miksei?

Konkareille on yleensä työvuosien myötä ehtinyt kertyä - jos ei hyvä, niin ainakin kohtuullinen palkka ja ammattiliittojen jäsenyys, ja sitä kautta tiedossa on myös ansiosidonnaista päivärahaa. Vaikka päivärahan suuruus ei päätä huimaa, antaa se työttömälle kuitenkin jonkinlaista toimeentuloa lähitulevaisuuteen. Ja mikäli työntekijä jostakin onnistuu saamaan satunnaisia työkeikkoja vaikkapa päiväksi, voi hän välillä käydä töissä, mutta päivärahaa maksetaan edelleen ns. soviteltuna päivärahana.. Tällöin ansaittu palkka on pienentänyt maksettavaa summaa; työntekijä on kuitenkin saanut pidettyä yllä sekä ammattitaitoaan että suhteitaan työnantajiin, joten hyvä niin.

Mutta. Mikäli konkari päättää huiman uhkarohkeasti perustaa oman yrityksen, hän menettää ansiosidonnaisen päivärahansa sinä päivänä kun perustamisilmoitus putoaa kaupparekisterin postiluukusta, riippumatta siitä onko hänellä vielä yhtään asiakasta tai minkäänlaisia tuloja yrityksestään. Mikäli konkari on ollut kaukonäköinen, hän on jo tätä ennen käynyt yrittäjäkoulutuksessa ja laittanut sisään starttirahahakemuksen, jonka turvin hän voi saada keskimäärin 650 euroa/kk veronalaista rahoitusta korkeintaan ensimmäisten 18 kuukauden ajan.  Tämä summa onkin kannustava esimerkiksi kaikille vasta-valmistuneille, mutta ei valitettavasti niille, joiden kuukausiansiot ovat olleet ennen työttömyyttä yli 1000 euroa. Heidän ansiosidonnainen päivärahansa on suurempi kuin starttiraha, joten vain taloudellisesti huolettoman (tai hullun) henkilön kannattaa luopua tästä isommasta summasta ja ryhtyä yrittäjäksi. 

Tästä pääsemme itse asiaan. Työtön voi siis tehdä osa-aikatyötä, ja saada soviteltua päivärahaa, mutta yrittäjäksi ryhtyvä menettää sen kokonaan, vaikka yrityksellä ei olisikaan alussa asiakkaita. Miten voidaan perustella tällainen eri lailla toimivien työttömien eriarvoinen kohtelu ansiosidonnaisen päivärahan kysymyksessä? Eikö yrittäjäksi ryhtyvälle työttömälle työntekijälle voitaisi edelleen maksaa soviteltua päivärahaa, joka pienenisi sitä mukaa kuin yritystoiminta lähtee käyntiin ja yrittäjä alkaa saada siitä elantoaan? Tämä lisäisi työelämän monimuotoisuutta, vähentäisi työttömyyttä ja maksettavien työttömyyskorvausten määrää, pitäisi yli 50-vuotiaat työelämässä sen sijaan että he istuvat kotona odottamassa eläkeputkea, estäisi harmaata taloutta, toisi lisää verotuloja valtiolle ja lisäisi yrittäjyyttä Suomessa, minkä luulisi kiinnostavan kaikkia kolmea työlainsäädännön kehittämisestä vastuussa olevaa tahoa. Niinpä nykyisessä taloudellisessa ahdingossa koko työlainsäädäntö täytyisi pikaisesti ottaa käsittelyyn, löytää uusi ja avarampi katsantokanta ja unohtaa vanhat työntekijä vastaan työnantaja vastakkainasettelut. 

Kouluverkkosuunnitelma ja väestöennuste

Julkaistu Aamulehdessä kesäkuussa 2012

Koulu päättyi taas suvivirteen

Joissakin kouluissa lukuvuoden päättyminen tarkoitti myös koko toiminnan päättymistä, sillä syksyllä 2012 aletaan lopullisesti toteuttaa Tampereen kouluverkkouudistusta. Näihin epäonnisiin oppilaitoksiin kuuluu mm. Klassillinen koulu, jonka 110-vuotinen historia valutetaan kosken kuohuihin muodostamalla 1000 oppilaan Tammerkoski - Klassillinen - Johanneksen suurkoulu.  Lisäksi kouluverkkosuunnitelma koskettaa tai on jo koskettanut mm. Hyhkyn, Kalkun, Ikurin, Irjalan, Sampolan ja Hallilan kouluja sekä Hervannan, Kaarilan, Messukylän ja Tammerkosken lukioita sekä Tampereen klassillista lukiota. Niinpä koulupolku on ensi syksynä monessa tamperelaiskodissa hyvin erilainen kuin mitä vielä muutama vuosi sitten kuviteltiin.

Yhtenä pääsyynä kouluverkon uudistamiseen on ollut oppilaitosverkon  sopeuttaminen palvelutarpeeseen eli oletettuihin oppilasmääriin. Nyt toteutettavat  koulu-uudistukset perustuvat kaupungin vanhaan väestöennusteeseen, jonka mukaan peruskouluikäisten 7-15 vuotiaiden määrä Tampereella kasvaa varsin maltillisesti (kts. kuva). Aamulehti kuitenkin uutisoi syksyllä 2011, että väestölaskelmat eivät pidä paikkaansa, ja kaupungin tuorein väestösuunnite tältä keväältä vahvistaa alkuperäisten laskelmien olevan todella hakoteillä. Esimerkiksi vuonna 2025 peruskoululaisia on uusien suunnitteiden mukaan noin 4500 oppilasta enemmän kuin mihin kaupungin kouluverkkosuunnitelmissa varauduttiin, ja vuonna 2030 ero on jo 6000 oppilasta. Tämä tarkoittaa sitä, että jo reilussa kymmenessä vuodessa kaupungin on kehitettävä lukuisia uusia kouluja nyt lakkautettavien yksiköiden tilalle tai tehtävä mittavia lisärakennusprojekteja jo ennestään pullisteleviin oppilaitoksiin.

Lasten ja nuorten palvelujen lautakunta sekä osaamis- ja elinkeinolautakunta ovat nyt toukokuussa käsitelleet sitoutumattomien valtuustoryhmän aloitetta, joka koski kouluverkkopäätösten saattamista uuteen valmisteluun ja käsittelyyn. Lautakunnat antoivat selvityksen siitä, miksi nykyisiä koulutiloja on siirrelty lukiolta perusopetukseen ja toisinpäin,  ja miten kaupunki  on varautunut lapsimäärän kasvuun lisäämällä päivähoitopaikkojen määrää. Sen sijaan perusopetuksen kasvava tarve kuitattiin maininnalla Tesoman koulun yhtenäistämisestä, koulupalveluista Ojalan, Lamminrahkan ja Kalkunvuoren alueilla sekä Vuorekseen rakennettavista koulutiloista, jotka ovat kuitenkin olleet suunnitteilla jo kouluverkkouudistusta tehtäessä. Nämä reuna-alueiden koulut tulevat vastaamaan tiettyjen alueiden tarpeisiin, mutta  niihin on muualta Tampereelta tai ympäristökunnista hankalaa päästä. Siksi koulutiloja on oltava eri puolilla kaupunkia - myös keskustassa, jonne kulkeminen onnistuu joka suunnalta, ja jonka väestönkehitys ei  riipu asuinalueen rakennusprojektien onnistumisesta.

Edellä mainituista seikoista johtuen kouluverkkouudistuksen toteuttamista on nyt seurattava tarkasti ja eri tahojen on pyrittävä arvioimaan, miten se palvelee kuntalaisia. Pystytäänkö kaikille koululaisille todella  tarjoamaan sopiva oppilaspaikka, tuoko koulujen koon kasvattaminen  parempaa oppilashuoltoa sekä luvattua monipuolisuutta kurssitarjontaan, tukevatko tehdyt joukkoliikenneratkaisut muuttuneita koulupolkuja, pystytäänkö erityisopetusta järjestämään aiempaa paremmin, onko oppilaiden turvallisuus sekä koulutiellä että isoissa kouluissa taattu, saadaanko koulu-uudistuksella lisättyä kaavailtua seutuyhteistyötä jne.? Mikäli nyt toteutettavat toimenpiteet vievät tamperelaisten lasten kouluasioita huonompaan suuntaan,  kouluverkkouudistusta on pikaisesti korjattava jo seuraavalla valtuustokaudella. Huonon ratkaisun tunnustaminen ja muuttaminen paremmaksi ei ole häpeä, ei edes päättäjälle tai virkamiehelle.