sunnuntai 30. elokuuta 2015

Alaikäisten ryhmäkoti on humaani ratkaisu

Tampereen vihreät halusi ottaa kantaa Tampereelle perustettavan, alaikäisille turvapaikanhakijoille tarkoitetun ryhmäkodin puolesta. Kirjoitin alla olevan tekstin, joka julkaistiin Aamulehden mielipideosastolla 30.8.2015, allekirjoittajina puheenjohtajat Juuso Kiiskinen ja Hannele Piitulainen. Tampereen vihreät on - tässäkin - oikealla asialla!



"Tampereen kaupunki on päättänyt perustaa ryhmäkodin alaikäisille turvapaikanhakijoille, ja tätä päätöstä ovat kritisoineet mm. Tampereen perussuomalaiset. Tampereen vihreät puolestaan haluaa kiittää kaupunkia tästä humaanista ratkaisusta, joka lisää Tampereen imagoa avarakatseisena, monikulttuurisena ja inhimilliseen hätään oikeudenmukaisesti suhtautuvana kaupunkina!

Päätös antaa tulevaisuuden toivoa sodan jaloista paenneille lapsille ja nuorille. Se on myös kaupungin oman talouden kannalta edullinen ratkaisu, sillä uusi ryhmäkoti työllistää kahdeksan henkilöä ja valtio korvaa täysmääräisesti ryhmäkodista aiheutuvat kustannukset.  Täten huoli siitä, että turvapaikanhakijat tuovat lisäkustannuksia kaupungille, on aiheeton.  Myös monet muut vastaanottokeskuksiin liittyvät ennakkoluulot ovat turhia: niiden perustaminen ei lisää rikollisuutta alueella, turvapaikanhakijat eivät saa enemmän tukia kuin suomalaiset, turvapaikanhakijat eivät lomaile Suomessa vaan he ovat velvollisia opiskelemaan suomen kieltä ja kulttuuria tai työskentelemään, eikä turvapaikkaa myönnetä  köyhyyssyistä (yle.fi 26.8.2015).

Tampere on kehittyvä yliopistokaupunki, johon nuoret saapuvat opiskelemaan ja etsimään omaa tietään eri puolilta Suomea.  Miksi emme antaisi siihen mahdollisuutta myös huonommista lähtökohdista tuleville? Mielestämme uusi ryhmäkoti on tervetullut Tampereelle, ja toivomme näiden lasten ja nuorten kotiutuvan Suomeen."


sunnuntai 28. kesäkuuta 2015

50+ työttömille oma työllistymisohjelma!





Suomen työttömistä yli neljännes eli noin 75 000 kuuluu ikäluokkaan 45-64 vuotiaat. Suurin osa tästä väestä on työhaluista, ammattitaitoista ja osaavaa työvoimaa, jolla on mahtava tietotaito ja laaja-alainen näkemys työelämän pelisäännöistä. Sen hyödyntäminen on kuitenkin nyky-Suomessa valitettavan huonolla tasolla: elinkeinoelämän valtuuskunnan (EVA) keväisen raportin mukaan työllistyminen on jo 40-44 vuotiaille nuorempia ikäluokkia vaikeampaa ja se vaikeutuu koko ajan iän kasvaessa niin, että yli 56-vuotiaiden työttömillä ei ole paljoakaan työllistymismahdollisuuksia (HS 1.2.). Miltei ainoat vaihtoehdot pysyä työelämässä ovat sijaisuudet, osa-aikatyöt ja pitkäaikaiseen työkokemukseen pohjautuvan yritystoiminnan aloittaminen.


Uusi hallitusohjelma ja siihen liittyvä yhteiskuntasopimus uhkaavat merkittävästi heikentää 45-64 vuotiaiden työllistymistä. Osa-aikatöiden määrä vähenee, kun töissä olevat joutuvat työskentelemään 100 tuntia enemmän/vuosi, avoimien työpaikkojen määrä vähenee kun opiskelijat ja vanhempainvapaalla olevat halutaan töihin entistä aiemmin, vuorotteluvapaan poistaminen lopettaa työttömän mahdollisuuden saada sijaisuuksia ja työllisyysmäärärahojen leikkaukset purevat mm. starttirahoihin, joiden turvin voisi käynnistää oman liiketoiminnan. Näitä työllisyysmäärärahoja on jo aiemmin leikattu, mikä käytännössä on johtanut siihen, että näillä näkymin Uudellamaalla ja Pirkanmaalla rahoja ei loppuvuonna ole enää jaettavissa.


Eläkeikää on nostettu ja nyt työttömäksi jäävienkin pitäisi sinnitellä työelämässä ainakin 65-vuotiaiksi asti. Heidän tulisi tänä aikana kerätä vanhuudenturvakseen eläkettä, mutta pahimmillaan heillä jää jopa 10-20 vuoden työeläkekarttuma ansaitsematta. Tämän johdosta Suomea odottaa tulevaisuudessa entistä suurempi ja huonommin toimeentuleva eläkeköyhälistö! 


Nuorisotyöttömyyden hoitoon on kehitetty erilaisia toimintamalleja. Nyt on pikaisesti kehitettävä uusia strategioita myös ikääntyvien työttömien työllistämiseksi. Vaihtoehtoja voisivat olla mm. aikuiskoulutuksen ja -koulutustuen kehittäminen, yritystoiminnan käynnistämisen mahdollistaminen sovitellun ansiosidonnaisen päivärahan avulla, 50+ starttirahojen lisääminen, työnantajille myönnetyt eläkemaksujen helpotukset ja palkkatuki, vuorotteluvapaan säilyttäminen, aktiivinen työllisyysneuvonta ym. Keinoja riittää, jos hallituksella vain on oikeasti halua puuttua asiaan. Hyvä pääministeri Sipilä, jään odottamaan toimenpiteitänne!

Lähetetty Aamulehteen ja Helsingin Sanomiin 28.6.2015